Miksi luomu, miksi naudat?

Aloitin tilanpidon vuonna 2016. Sen jälkeen, ja vähän ennenkin, olen tehnyt tilalla kaksi melko suurta muutosta. Vuonna 2015 hankin kokeilumielessä kuusi Dexter-hiehoa (Lisää Google-hakuun cattle tai karja ja vältät sarjamurhaajatulosten vyöryn.). Emokarjan kasvattaminen on hidasta, ja vuosi 2020 on ensimmäinen vuosi, jona tilalla on pelkkiä emolehmiä ja niiden jälkeläisiä. Viimeiset lihasiat lähtivät tilalta kesäkuussa 2018. Myös luonnonmukainen tuotanto oli suunnitelmissa jo ennen tilanpidon aloittamista, ja luomuvalvontaan liityin heti kun aloin viljellä, vuonna 2016. Tässä tekstissä yritän selittää, miksi siirryin luomuun ja aloin kasvattaa nautoja. Jos pohdinta ja perustelut ei kiinnosta, voi harpata suoraan loppuun, jonne listaan mielestäni hyviä ja huonoja puoli valitsemastani tiestä. Ymmärrän, että ihmiselle on vaikeaa vastustaa moista kiusausta, mutta voihan sieltä palata takaisin.

Tilalla tapahtuvan tuotannon pitää mielestäni täyttää kolme kriteeriä. Tuotannon pitää olla kannattavaa, työn pitää olla (pääasiassa) mielekästä ja tuotannon pitää sopia arvoihini. Kriteerit eivät ole tärkeysjärjestyksessä, vaan ovat kaikki välttämättömiä. Jos yksikin kriteeri jää täyttymättä, johtaa se pitkällä aikavälillä taloudelliseen tai henkiseen rappioon. Tästä kolmen ympyrän Venn-diagrammista pitäisi löytää piste, jossa kaikki ympyrät ovat päälleikkäin. En missään nimessä aloittanut tuotannon suunnittelua miettimällä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, ja ristiin vertailemalla niitä. Lopputulos on hiljalleen muodostunut intuitio, jota yritän parhaani mukaan arvioida rationaalisesti jälkikäteen. Siis intuition muodustumisen jälkeen, ennen investointia. Esimerkiksi emolehmät pyörivät mielessäni noin kahdeksan vuotta ennen kuin hankin ensimmäisen. Emolehmien ja luomutuotannon yhdistelmällä tuntui olevan paljon synergiaetuja. Emot menivät kuitenkin kerta toisensa jälkeen hylkyyn huonon kannattavuuden takia.

Kannattavuus, jonka toivon toiminnalla saavuttavani, perustuu pitkälti aiemmin mainittuihin synergiaetuihin. Luomuviljelyä itsessään on mahdollista harjoittaa kannattavasti. Luomussa on kuitenkin eduksi, jos viljelykierrossa on myös kasveja, jotka eivät suoraan tuota myytävää satoa. Tyypillinen valinta on apilanurmi. Nurmi parantaa maan rakennetta ja multavuutta, helpottaa rikkakasvien hallintaa ja sitoo maahan typpeä. Kun nurmi korjataan ja syötetään naudoille, pienenee suoraan nurmesta saatava hyöty varmasti vähän, mutta naudan läpi kulkenut nurmi on entistä parempaa lannoitetta. Näin siis osittain sivutuotteena tuleva nurmi ruokkii naudat ja nautojen lanta lannoittaa pellot. Naudat myös korjaavat osan nurmesta itse laiduntamalla ja sijoittavat ravinnerikkaan lannan takaisin laiduntamaansa peltoon omatoimisesti. Jos tilalla on nautoja niin paljon kuin peltopinta-ala antaa myöden, jää nautojen tuottama lannoitushyöty mielestäni osin käyttämättä. Kiimalassa nurmen ja nautojen tuottamat panokset hyödynnetään satokasvien viljelyssä. Kannattavuutta parantaa suurempien satojen lisäksi luomusta saatava parempi hinta. Luomu -> naudat -> luomu. Osansa kannattavuudesta tuo suoramyynti. Kun liha myydään suoraan tilalta jää mahdollinen tuotto tilalle ja paikalliselle pienteurastamolla. Luomuviljelyn ja naudankasvatuksen kannattavuus on toivoakseni enemmän kuin osiensa summa.

Työn mielekkyys on moninainen kokemus siitä mitä tekee ja missä tekee. Tässä kappaleessa luettelen työni hyviä ja huonoja puolia ja todennäköisesti taivun vaikeaselkoiseen tunnelmointiin pellon värin vaikutuksesta työn mielekkyyteen. Kuten tekstistä ehkä huomaa, kirjoitusprosessini on lähellä live-lähetystä koska olen liian laiska editoimaan. Heti alkuun naudankasvatuksen huonoja puolia. Työ on sitovaa ja tapahtuu Kiimalassa pääasiassa ulkona, säästä riippumatta. Sitovuus tarkoittaa sitä, että yli 24 tunnin poissaolot vaativat järjestelyä. Päivän sisällä voi työnsä tehdä melko vapaasti ja poikimakauden ulkopuolella nautojen vaatima huomio on kohtuullisen vähäistä. Huono sää on tietysti huonoa, mutta toisaalta koen (ehkä turhaan) voittavani ihmisen heikkoutta, kun loskaa sataa pimeässä tammikuisessa illassa saappaasta alas ja takin helmasta ylös. Poikimakautena naudat vaativat enemmän huomiota, koska silloin tapahtuu reilu 20 terveydenhuollollista hätätapausta, eikä vastoinkäymisiltä aina voida välttyä. Vasikan kuolema on ylivoimaisesti raskain osa työtäni. Onneksi suurin osa poikimista menee hyvin ja monena aamuna vastassa on vielä hoiperteleva 20 kiloinen maailmanvalloittaja, jolle ihmisen pystyttämät esteet ovat vain hidaste matkalla noin viisi metriä aidan taakse nukkumaan. Ei niin kauas, etteikö yleensä löydä takaisin, mutta tarpeeksi kauas aiheuttaakseen huolta emossa ja minussa. Harva työvaihe on niin mukava kuin päivittäinen laiduntarkastus kauniina kesäpävänä. Tai toisaalta kauniina talvipäivänä. Onko vesiastiassa vettä? Ovatko kaikki vasikat tallella? Vieläkö laitumella riittää syötävää? Sonnia pitää käydä rapsuttamassa, jotta yhteistyö pysyy mutkattomana. Ehkä yksi video pienen Ewokin näköisistä vasikoista kun rohkeimmat yrittävät haistella. Voidaan siis sanoa, että yhdestä kahteen tuntia päivässä käytän niityllä samoiluun.

Peltoviljely jakautuu mielessäni kahteen osaan, traktorilla ajoon sekä suunnitteluun ja tarkkailuun. Vähän karkea jako, koska tapahtuu siinä muutakin. Traktorilla ajossa on paljon samaa kuin autolla ajossa. Pitkänpäälle tylsää ja puuduttavaa mutta oivaa aikaa podcastien ja äänikirjojen kuunteluun tai puhelimessa puhumiseen. Suunnittelu ja tarkkailu sen sijaan ovat mielestäni paras osa MAANviljelyä. Molemmilla on tärkeä rooli tuotannon onnistumisessa ja sitä kautta tilan taloudessa. Suunnittelu pitää sisällään esimerkiksi kasvien valinnan ja kiertojärjestyksen, nurmien ja aluskasvien siemenseokset, eri peltojen muokkaustavat syksyllä ja keväällä, lannoituksen suunnittelu lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä ja maan kasvukunnon hoitoon liittyvät toimenpiteet muutamia mainitakseni. Tarkkailuun perustuen taas valitaan muokkausajankohta, kylvöajankohta, rikkatorjunta ja korjuuajankohta. Kuluvan vuoden kasvuston perusteella voidaan myös tehdä muutoksia seuraavan vuodeen toimiin. Jos on esimerkiksi ongelmia vesihuollossa tai rikkakasvien kanssa. 

Tavanomaista peltoviljelyä voi toki kuvailla samoilla sanoilla. Olisi myös väärin sanoa, että luomu on yksiselitteisesti parempi toimintatapa peltomaan, viljelijän tai ympäristön kannalta. Luomussa useimmiten käytössä olevat, positiivisena pidetyt menetelmät, ovat täysin sallittuja tavanomaisessa viljelyssä, eikä tavanomaisen huonoina pidettyjä toimia ole pakko tehdä. Varmistaakseni vielä, ettei kukaan pahoita turhista yleistyksistä mieltään, vertaan tavanomaista ja luomua, siten kuin niitä Kiimalan tilalla toteutetaan ja on toteutettu. Vaikka myrkyt ovat ajan myötä oletettavasti muuttuneet turvallisemmiksi ja vähemmän ympäristöä kuormittavaksi, en pidä niistä. Myöskään se, että myyjien puheissa ne ovat muuttuneet torjunta-aineiksi ja edelleen kasvinsuojeluaineiksi, ei helpota oloani. Kun sumutat peltoon ainetta, jonka tehtävä on tappaa kaikki kasvillisuus ja tunnistat ajaessasi sen hajun, on vaikea kuvitella vaikutuksen olevan neutraali itsellesi tai maan pieneliöstölle. Ajatukset saa hetkeksi pois myrkyn hajusta pohtimalla sanan ”suojelu” monia eri merkityksiä.

Keväällä 2019 alkaneessa ”Maanviljelijän tietobaari” podcastissä Tuomas Mattila kuvailee maanviljelijän työtä vapaasti lainaten näin: ”Viljelijä ruokkii maata, joka ruokkii mikrobeja, jotka ruokkivat kasveja, jotka ruokkivat ihmisiä.” Tämän kaavan mukaista viljelyä yritän parhaani mukaan harjoittaa. Laveasti tavoitteena on pitää pelto vihreänä niin suuren osan vuodesta kuin mahdollista. Tällä tavoin maksimoidaan auringon energian hyödyntäminen kasvien yhteytyksen kautta. Mitä enemmän kasvit yhteyttävät, sitä enemmän korjattavaa satoa tai mikrobien ruokaa pellossa kasvaa. Pellon multavuus ja sadontuottokyky lisääntyy ja siinä sivussa torjutaan ilmastonmuutosta. Kasvit ottavat kasvuun tarvitsemansa hiilen ilmakehän hiilidioksidista. Tästä kuviosta ammennan tällä hetkellä suurimman osan motivaatiostani. 

Yksi syy valita naudat oli mahdollisuus arvojeni mukaiseen lihantuotantoon. Kiimalassa nautoja pyritään kasvattamaan mahdollisimman vapaasti. Kaikilla naudoilla on aina vapaa pääsy ulos. Suurimman osan vuodesta ja elämästään nautojen ulkoilualue on myös merkittävän paljon suurempi kuin luomusäädökset vaativat. Dexter emon säädösten mukainen vähimmäisulkoilutila on 3,7m2/eläin. Meillä emolaumalla on käytössään ruokintapiha, joka täyttää vaatimuksen noin nelinkertaisesti. Sen lisäksi emoilla on suurimman osan vuodesta vapaa pääsy talvilaitumelle joka täyttää vaatimuksen yli 200 kertaisesti. Vaatimusten mukainen ulkoilutarha on kuin tupakkakoppi mutta raikkaalle ilmalle. Kiimalan talvitarhoissa on tilaa laukata. Kaikilla naudoilla on myös vapaa pääsy sääsuojaan koko talvikauden. Sääsuojissa on aina tarjolla vettä ja kuiva makuupaikka kaikille. Tilaa on noin kaksi kertaa vaatimusten mukainen määrä. Lehmien laidunkauden pituus pyritään maksimoimaan. Laidunnus on lehmille mieluisin tapa kerätä ravintoa. Suoraan maasta syöty rehu tulee myös minulle halvemmaksi.

Tekstistä tuli lopulta melko sekava tunnelmointi. Seasta löytyy joitakin faktoja mutta kokonaiskuvaan tarvitaan monta rivinvälitulkintaa. Toivottavasti ne välittyvät. Tämä on mahdollisesti toteutuvan blogini ensimmäinen teksti. Jos blogi saa alkunsa ja edelleen jatkuu, tulen palaamaan näihin teemoihin tarkemmin aiheeltaan suppeammissa teksteissä. Tekstiä saa vapaasti kommentoida, kunhan sen tekee asiallisesti. (Negatiivisesti kommentoivat poistan Face-kavereistani ilman oikeudenkäyntiä) Tulkitsen asiallisen ja asiattoman rajaa diktaattorin auktoriteetillä. Jos haluat lukea ajatuksiani jostain määrätystä asiasta, voit myös esittää toivomuksia tulevista aiheista.

-Arne

Ps. En tehnyt mitään listaa.

2 kommenttia artikkeliin “Miksi luomu, miksi naudat?”

  1. Marko Suominen

    Erinomainen kirjoitus ja me jaamme samat arvot ja ajatukset. Ystävällisin terveisin Oy Mustan pässin lihakauppa Ab
    Tervetuloa mukaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *